Niima osallistui peruutuspaikalla ISKK:n järjestämään Maria Aaltosen agilitytehokoulutuspäivään.
Miian kanssa lähdettiin matkaan jo aamusella, takaluukussa matkaa tekivät Niima ja Nappula. Paikalla taidettiin olla ensimmäisten joukossa  :D  Kerrankin ajoissa!
Täytyy kyllä todeta, ettei meikäläisen päähän mahdu yhtään mikään tai mitään. Niiman kanssa eteneminen oli ihan hukassa ekalla kerralla ja se vaan hengaili. Johtuikohan siitä että se oli yksin... Marialta saatiinkin vinkki, että musiikki soimaan treenien ajaksi. Mutta, joka kerta kun homma levis, mä tiesin tarkalleen mitä Maria aikoo sanoa. Ja en silti sitä korjaa! Voi tyhmä. Se Nikon kanssa radalla olo tulee jostain niin selkärangasta, että vaikka tiedän kuinka pitäisi Niimaa ohjata (kokoajan uutta käskyä ja ohjetta), ohjaan sitä silti kuin Nikoa (en puhu juuri mitään, koska annan sen lukea rataa...) Ja ei Niima lue rataa...
Saatiin joukkoon kuitenkin hienoja onnistumisiakin, heti kun ohjaaja viitsii tsempata sen verran että oikeasti kertoo koiralle mihin ollaan menossa. Putkiin Niima irtoaa hienosti, lähes kulmasta kuin kulmasta. Kontaktit ovat sujuvat ja se apinan raivo alkaa yltää jo ihan alas asti. Jee!
Toka kierros meni huomattavasti paremmin ja koirakin oli menossa mukana, kun hallissa oli enemmän porukkaa ja muutama koirakin.
Ei oikeen sen kummempaa sanottavaa tästä hommasta. Ohjaaja on ihan p*stä, mutta se ei ole uutta. Innolla odotan Oreniuksen valmennusta, josko sieltä saisi lisäpotkua taas menoonsa.